Avoin hakemus
Tampere – kokoaikainen
Meillä on aina tilaa innostuneille ja osaaville tyypeille, joten meitä kannattaa ehdottomasti lähestyä avoimella hakemuksella. Sinulla voi olla jo näyttöä onnistuneista projekteista tai vahva halu uuden oppimiseen. Etsimme ennen kaikkea sopivaa henkilöä ja luotamme, että hakemamme henkilö haluaa ja pystyy kokemuksellaan sopeutumaan erilaisiin tehtäviin. Kerro vapaasti osaamisestasi – esimerkiksi siitä, mitä olet tehnyt, mitä toisit mukanasi taloon, minkälaisten juttujen parissa haluaisit työskennellä ja mihin haluat yltää – niin palataan asiaan!
Joinex työpaikkana
Joinex on yhdistelmä kovaa teknologiaosaamista ja pehmeitä arvoja. Uskomme yhteisöllisyyteen, moninaisuuteen ja matalaan hierarkiaan. Osaavat ja innostuneet tekijät ovat toiminamme edellytys ja perusta. Siksi haluamme tarjota osaajillemme parhaan mahdollisen työpaikan nyt ja tulevaisuudessa.
Kompaktina yrityksenä pystymme tarjoamaan monipuolisia työtehtäviä sekä todellisen mahdollisuuden vaikuttaa omaan työympäristöösi ja työn kuvaasi – me kaikki haluamme kehittyä mukanasi. Tarjoamme työntekijöillemme laajat edut, kuten esimerkiksi yhteisen tulospalkkiojärjestelmän, virkistys- ja koulutustapahtumia, liikunta- ja kulttuurisetelit, puhelinedun, lounasedun, hierontaedun sekä sairausvakuutuksen.
Joinex Oy on vuonna 1990 perustettu yritys, joka tuottaa korkealaatuisia ja erikoistuneita asiantuntijapalveluita, sekä niitä tukevia tuotteita ja menetelmiä tietotekniikan hallintaan. Toimipisteemme on Tampereen keskustassa, Klingendahlin historiallisessa tehdaskiinteistössä. Lisätietoja yrityksestä www.joinex.fi
Hae meille
Jos haluat meille töihin, lähetä hakemuksesi osoitteeseen CV:si kera, ja olemme yhteydessä sinuun. Lisätietoja antaa Jukka Harkki, +358405189222. Odotamme innolla hakemustasi!
Tutustu meihin
Sivuiltamme löytyy paljon tietoa Joinexista yrityksenä ja työyhteisönä.
Meillä on aina tilaa innostuneille ja osaaville tyypeille, joten meitä kannattaa ehdottomasti lähestyä avoimella hakemuksella. Sinulla voi olla jo näyttöä onnistuneista projekteista tai vahva halu uuden oppimiseen. Etsimme ennen kaikkea sopivaa henkilöä ja luotamme, että hakemamme henkilö haluaa ja pystyy kokemuksellaan sopeutumaan erilaisiin tehtäviin. Kerro vapaasti osaamisestasi – esimerkiksi siitä, mitä olet tehnyt, mitä toisit mukanasi taloon, minkälaisten juttujen parissa haluaisit työskennellä ja mihin haluat yltää – niin palataan asiaan!
Joinex työpaikkana
Joinex on yhdistelmä kovaa teknologiaosaamista ja pehmeitä arvoja. Uskomme yhteisöllisyyteen, moninaisuuteen ja matalaan hierarkiaan. Osaavat ja innostuneet tekijät ovat toiminamme edellytys ja perusta. Siksi haluamme tarjota osaajillemme parhaan mahdollisen työpaikan nyt ja tulevaisuudessa.
Kompaktina yrityksenä pystymme tarjoamaan monipuolisia työtehtäviä sekä todellisen mahdollisuuden vaikuttaa omaan työympäristöösi ja työn kuvaasi – me kaikki haluamme kehittyä mukanasi. Tarjoamme työntekijöillemme laajat edut, kuten esimerkiksi yhteisen tulospalkkiojärjestelmän, virkistys- ja koulutustapahtumia, liikunta- ja kulttuurisetelit, puhelinedun, lounasedun, hierontaedun sekä sairausvakuutuksen.
Joinex Oy on vuonna 1990 perustettu yritys, joka tuottaa korkealaatuisia ja erikoistuneita asiantuntijapalveluita, sekä niitä tukevia tuotteita ja menetelmiä tietotekniikan hallintaan. Toimipisteemme on Tampereen keskustassa, Klingendahlin historiallisessa tehdaskiinteistössä. Lue lisää meistä: Joinex työpaikkana